Let the money flow.

Kellohameiden ja korkeiden korkojen Rock’n’Dot kasvaa verkossa

“Siitä lähdetään, että unelmat toteutuvat. Tähtään siihen, että jonain päivänä verkkokauppamme yltäisi kansainväliseksi, mutta se on se ihan kaukaisin haave.” Näin kertoo Rock’n’Dotin yrittäjä Maria Teppo, joka pyörittää ajatonta 50-luvun tyyliä myyvää yritystään Jeemly kassajärjestelmän ja verkkokaupan yhdistelmällä.

– Ne reaktiot ihmisillä, kun he tulevat kauppaan. Jotkut kiljuvat heti ovella, että “Vau!”. Meillä käy asiakkaita ympäri Suomen ja osa tulee Kuopioon pelkästään tätä kauppaa varten. Niinä hetkinä sydän jättää pari lyöntiä välistä, Rock’n’Dotin yrittäjä Maria Teppo hymyilee.

Rock‘n’Dot on fiftarimuotia myyvä yritys, jolla on kivijalkamyymälä Kuopiossa ja verkkokauppa. Tepolle yrittäjäksi ryhtyminen oli vuosikausia vanha unelma, joka toteutui syksyllä 2016.

– Minun oli pakko toteuttaa jotain tämän kaltaista, kun oma elämäntapa on ollut viimeiset 20 vuotta tätä. Samanlaisia kauppoja ei ole Suomessa montaa, ja siksi asiakkaat tulevat meille kaukaakin.

Tepon liiketoiminta lähti liikkeelle kivijalkamyymälällä. Verkkokaupan perustamista hän mietti pitkään, mutta päätti lopulta toteuttaa sen asiakkaiden toiveesta noin vuoden kuluttua myymälän avaamisesta.

-Minulla kyti jo yrityksen perustamisvaiheessa mielessä haave verkkokaupasta.
Kun olin hankkimassa kassajärjestelmää, vertailin muutamia tuotteita ja tapasin niiden myyjiä, koska halusin, että samaan hallintaan pystyy liittämään tarvittaessa vaivatta hyvän verkkokaupan.

-Onneksi kaiken aloittamiseen liittyvän kiireen keskellä tuli pysähdyttyä miettimään, mitä oikeastaan tarvitsen yritykselleni, sillä olen tykännyt Jeemlyn kokonaisuudesta todella paljon.

Tepolla oli ollut aikaisemmin toinen verkkokauppa, joka hänen mukaansa ajoi sen asian siinä vaiheessa, kun tuotteiden myyminen verkossa oli enemmän harrastus.

-Toi on niin kätevä, kun on yhteinen varasto verkkokaupan ja kivijalkaputiikin kanssa. Se helpottaa paljon myynnin hallintaa ja varaston seurantaa, kun kaikki ovat yhdessä järjestelmässä. En näe siinä enää muita vaihtoehtoja tehdä.

Yllättävän helppo aloitus

Verkkokaupan avaaminen Jeemlyn kanssa oli Tepon mielestä yllättävän nopea ja helppo projekti.

-Lokakuun lopulla aloitimme valmistelut, ja joulukuun puolessa välissä saatiin jo kauppa auki. Tuotepuun tekemiseen piti varata aikaa ja tuotteiden viemiseen verkkokauppaan. Tuotekuvauksien tekemisessä oli myös iso työ, mutta kaikkeen sain apua.

Eniten Teppo käytti aikaansa tarkkojen tuotetietojen ja kuvien hakemisessa verkkokauppaan.

– Vaikka minulla oli jo käytössä Jeemlyn kassajärjestelmä ja tuotteet lyötyinä ohjelmaan, en ollut vienyt sinne kaikkia koko- ja värivaihtoehtoja. Aluksi piti tehdä tarkka inventaario, jotta sain kaikki saatavilla olevat tuotteet myyntiin verkkoon.

Maria Teppo toteaa rakastavansa asiakaspalvelua ja hänelle on tärkeää, että kauppa on hyvin palveleva myös verkossa.

– Antoisinta työssäni on, kun saan ihmiset hyvälle tuulelle. Kerran myymälään poikkesi lähemmäksi 90-vuotias rouva. Hän liikkui vaivalloisesti ja tarvitsi apua hameen sovittamisessa. Asun päälle saatuaan hän tuumasi onnellisena, että kylläpä kohta helmat heilahtaa. Rock‘n’Dot ei todellakaan ole vain nuorisokauppa! Meiltä löytyy naisellisia asuja kaikenikäisille ja -kokoisille daameille.

– Haluan tehdä kaiken just eikä melkein myös verkkokaupassa, jotta asiakkaan on helppo asioida. Tarkat mittatiedot ja hyvät kuvat tuotteista ovat verkossa hyvää asiakaspalvelua ja myös välttämättömiä, koska ihmiset eivät osta ilman niitä.

Kassajärjestelmä auttaa hinnoittelussa ja myynnin hallinnassa

Ensimmäiset onnistumisen kokemukset verkkokaupasta Mari Teppo sai heti avajaispäivänä. Yrittäjä oli kertonut Rock’n’Dotin Facebook-sivun 5000 seuraajalle verkkokaupan avautumisesta ja odotti jännityksellä vastaanottoa.

– Ekan päivän lopuksi verkkokaupassa oli jo toistakymmentä tilausta oli sisällä, mikä tuntui ihan huikealta. Olin pelännyt, että yhtään tilausta ei tule.

Teppo kokee, että kassajärjestelmästä on paljon apua myymälän ja verkkokaupan arjen rutiineissa, esimerkiksi hintalappujen tekemisessä ja tuotteiden hinnoittelussa kannattavasti.

-Näen suoraan Jeemlystä tuotteen kateprosentin, mikä on tosi tärkeää hinnoitteluvaiheessa. Usein on niin, että olen ajatellut hinnaksi jotain tiettyä, mutta kassajärjestelmästä huomaan, että olen myymässä tuotetta aivan liian edullisesti.

Rock’n’Dotin valikoimassa on usein yksittäiskappaleita, ja sama tuote on ostettavissa sekä myymälästä että verkkokaupasta.

– Kassajärjestelmä kertoo myymälässä, jos joku tuote on juuri myyty verkkokaupassa, jolloin emme myy samaa tuotetta kahteen kertaan. Kassa herjaa myyntitilanteessa, että varastoarvo menee miinukselle, jos tuote on myyty samalla hetkellä loppuun verkossa.

Teppo toteaa, että kassa toimii myyjän apuna myös asiakaspalvelussa silloin, kun esillä ei ole sopivaa kokoa tai väriä.

-Kaikki saatavilla olevat koot ovat näkyvillä kassaohjelmassa, eli jos tuote ei ole myymälässä, tuotekoodilla piippaamalla voi katsoa, onko haluttua kokoa ja väriä jäljellä varastossa.

Tasapainoilua tunne- ja järkiratkaisujen välillä

Tepon tämän hetken ykköstavoitteena on saada verkkokauppa laajenemaan ja myynti kasvamaan. Kassajärjestelmän raportoinnista Teppo seuraa kuukausittain myyntilukujen kehittymistä molemmissa myyntikanavissa ja kehittää tuotevalikoimaansa kysynnän pohjalta.

-Kuukausiraportit on hirmu hyviä. Niistä saan helposti otettua tarkasteluun erikseen kivijalan ja verkkokaupan myynnin. On kiinnostavaa verrata myyntiä edellisvuoden vastaavaan aikaan tai tutkia, miten tietyt tuotteet myyvät.

Rakkaan harrastuksen ja elämäntavan ympärille yrityksensä perustanut Teppo toteaa, että kannattavan liiketoiminnan luominen on välillä tasapainoilua tunne- ja järkiratkaisujen välillä.

-Joskus tuntuu, että voi damn, en haluaisi tietää, että miten tuotteeni oikeasti myyvät. Olisi kiva tehdä tätä vaan fiiliksellä ja pitää kaikkia kivoja tuotteita valikoimassa. Totuus on kuitenkin se, että jos joku tietty ryhmä ei myy, sen suhteen on pystyttävä tekemään päätöksiä, jottei varastoon kerry liikaa myymätöntä tavaraa.

Tutustu Jeemlyn muotikaupan ominaisuuksiin.
Jeemly muotikaupoille >

<< Etusivulle | Kaikki artikkelit >>