Joka kesä pitkin Suomea voit törmätä tuttuun näkyyn. Lapsia ja aikuisia korvat höröllä ja silmät tarkkoina odottamassa malttamattomina tuttua melodiaa ja vilahdusta sinisestä herkkuvaunusta.
Veijo Laitisen perustama Suomen Jätskiauto Oy on kasvanut koko Suomen kattavaksi franchising-ketjuksi.
– Suomen, ja hyvin todennäköisesti maailman parasta jäätelöä saa ympäri Suomen, Veijo tiivistää yrityksen toiminnan.
Vuonna 2013 perustettu Suomen Jätskiauto Oy on kasvanut tasaisesti. Alussa haasteena oli, ettei kassassa riittänyt rahaa tehdä kaikkea sitä, mitä yrittäjä olisi pitänyt tärkeänä.
Viime vuodet ovat olleet menestyksekkäitä ja kauppa on käynyt.
– Viime vuonna möimme Suomessa kaksi miljoonaa monipakkausta, mikä tarkoittaa 15 miljoonaa syöntiannosta. Voisin pitää sitä aika hyvänä onnistumisena, Veijo sanoo.
Tarpeisiin räätälöity kassajärjestelmä
Jätskiauton yhteistyö Jeemlyn kanssa alkoi heti yritystoiminnan alussa.
Veijo Laitinen on tyytyväinen siihen, että kehitystyötä on tehty yrityksen tarpeiden mukaan. Nyt käytössä on kassajärjestelmä, jonka ominaisuudet mahdollistavat asiakkaiden parhaan palvelemisen ja auttavat myös yrittäjää pysymään selvillä liiketoiminnan tilasta.
Toimintaa ei tarvitse kehittää ja vetää arvausten perusteella, siitä pitävät huolen muun muassa kattavat raportointijärjestelmät ja varastonhallintajärjestelmä.
Suomen kesässä on kätevää, että Jeemlyltä on löytynyt säässä kuin säässä toimiva maksupääte, jonka ansiosta asiakkaiden palvelu sujuu ilman ongelmia.
Asiakkaita palvellaan vaikka saunaan
Kassajärjestelmän lisäksi toinen tärkeä osa jätskiauton toimintaa on kylmäketjun katkeamattomuus, jotta asiakkaat saavat huippulaatuista jätskiä kotiovelleen – tai sitten saunan ikkunan kautta, kuten eräs innokkaista asiakkaista.
Yrittäjän unelmana onkin, että jokainen suomalainen kävisi ostoksilla jätskiautolla.
Suomen Jätskiauto Oy:n tulevaisuuteen Veijo suhtautuu luottavaisesti. Tytär on ollut mukana toiminnassa viiden vuoden ajan, ja pari muutakin perillistä on osoittanut kiinnostusta viedä yritystä tulevaisuudessa eteenpäin.
Jätskiauton tunnusmelodia kaikuu pitkin Suomea myös tulevien jätskinsyöjäsukupolvien iloksi.
Back