Juha Jylhäsalmen työnä on tarjota muiden aivoille vapaa-aikaa. Stand up -klubilla pääsee pariksi tunniksi eroon omista ongelmista, kummastelemaan toisen pään sisältä kumpuavia ajatuksia – ja nauramaan niille.
Tapahtumatuottaja Juha Jylhäsalmen ensimmäinen kosketus alaan oli stand up -klubin järjestäminen kuopiolaisella Pannuhuoneella vuonna 2004, harrastepohjalta ja omasta kiinnostuksesta.
– Jyväskylän jätkät Ismo Leikola, Teemu Vesterinen ja Marko Kämäräinen tulivat tänne vähän näyttämään, mitä on stand up, Juha muistelee.
Ala vei mukanansa. Ensimmäiset stand up -festarit Juha ja Teemu Vesterinen järjestivät vuonna 2008 ja täysipäiväisesti Juha siirtyi tapahtumantuottajaksi vuonna 2015. Sen jälkeen Jylhäsalmi Productions Oy on tuonut leivän pöytään.
Yhteistyö Jeemlyn kanssa alkoi tarpeesta löytää kassajärjestelmä, jonka avulla myydä lippuja ja oheistuotteita tapahtumissa ja klubeissa paikan päällä.
– Ollaan vielä samalta kylältä! Se toimii hyvin minun arvomaailmassa, Juha toteaa.
Tsempatkaa toisianne!
Juhan ensimmäisiä muistoja yrittäjäajalta on palkkio tehdystä työstä.
– Ensimmäinen lasku oli 300 euroa plus arvonlisävero. Mietin varmaan kolme, neljä viikkoa, että maksetaanko lasku. Mutta lopulta se tuli tilille ja olin tosi onnellinen. Se oli myös ensimmäinen onnistuminen – joku maksoi mun laskun!
Yrittäjän uraan on kuulunut niin nousuja kuin laskujakin. Tiukin paikka oli silloin, kun töitä oli liikaa ja Juha huomasi pyörivänsä epäoleellisten asioiden parissa. Siinä oli pakko höllentää ennen kuin kävi ihan hullusti. Oli tilanteesta jotain hyötyäkin – Juha oppi sanomaan myös ei.
Hän arvostaa yrittäjyyttä ja yrittäjiä.
– Se on välillä pelottavaakin hommaa, mutta ihan parastahan se on, kun pääsee siihen kiinni. Yrittäjille sanon terveisiksi, että tsempatkaa toisianne – älkää kivittäkö!
Tulevaisuudessa Juhan unelma on kehittää stand up -toimintaa Kuopiossa, esimerkiksi konseptoida uudenlaisia malleja perusklubien lisäksi. Toinen unelma on kerätä 20 000–30 000 euroa Hope ry:lle vähävaraisten lasten ja nuorten auttamiseksi.
Pandemia on siirtänyt unelmia hieman eteenpäin, mutta siellä ne odottavat tulevaisuudessa.
Back